maanantai 22. elokuuta 2016

Vadelmanlehtiteellä nopeampi synnytys?

Tieteellisiä tutkimuksia aiheesta ei taida löytyä, mutta vadelmanlehtiteen uskotaan vahvistavan kohdun lihaksia ja nopeuttavan tai ainakin helpottavan synnytystä. Teetä juoneiden äitien synnytyksissä on jouduttu harvemmin käyttämään imukuppia. Vadelmanlehtitee voi vahvistaa supistuksia mutta ei aiheuttaa niitä.

Yleisin suositus on aloittaa raskauden puolen välin jälkeen tai viimeisen kolmanneksen alussa. Varovaiset suosittelevat vasta raskausviikolta 35 tai 38. Milloin tahansa päätätkin aloittaa, aloita kupillisella päivässä ja nosta "annosta" vähitelleen kolmeen kuppiin. Vaikutukset alkavat hitaasti parin viikon kuluessa joten enää synnärille lähtiessä teen juomista on turha aloittaa. Jos huomaat teen aiheuttavan sinulle voimakkaita supistuksia ennen raskausviikkoa 38 on parempi vähentää tai lopettaa teen juonti varmuuden vuoksi.

Vadelmanlehtiteetä ei suositella jos
  • Aiempi synnytys on kestänyt alle 3 tuntia
  • Tulossa on suunniteltu sektio tai sinulle on aiemmin tehty sektio
  • Sinulla on ollut ennenaikainen synnytys
  • Sinulla on ollut verenvuotoa toisen kolmanneksen aikana
Ensimmäinen kolmannes
Mielipiteet siitä kannattaako teetä juoda ensimmäisen kolmanneksen aikana vaihtelevat. Toisten mielestä se lisää riskiä keskenmenoon ja toisten mielestä suojaa siltä. Suositeltu määrä on 1 kuppi päivässä.

Toinen kolmannes
2 kuppia päivässä.

Viimeinen kolmannes
2-3 kuppia päivässä.

Mistä vadelmanlehtiteetä saa?
Punnitse&Säästä, Ruohonjuuri, luontaistuotekaupat. Voit myös kerätä ja kuivattaa vadelmanlehtiä ensimmäisen vuoden versoista. Esim. Clipperin teessä on vain 50% vadelmanlehtiä joten sitä voi juoda enemmän kuin 100% vadelmanlehdistä tehtyä teetä.

Huom. Suomessa ei virallisesti suositella minkään yrttiteen juomista raskausaikana.

Hyödyistä ei ole takuuta mutta mitäpä sitä ei kokeilisi. Saapahan ainakin juoda hyvää teetä :) Vai mitä olette mieltä, kokeilemisen arvoista?

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Onko minusta kestovaippailijaksi?

Ensimmäistä kertaa vauvajuttuja kirpparilla tutkiessani löysin muutamat käyttämättömät äitiyspakkauksen taskuvaipat parilla eurolla. Vaikutti tarpeeksi simppeliltä, imut vaan taskuihin ja menoksi. Päätin ottaa ne ikään kuin varmuuden vuoksi, jos vaikka tulisi käytettyä. Noh, eihän se sitten siihen jäänyt. Ensin piti googlettaa miten näitä hoidetaan ja käytetään ja niin eksyin kestovaippojen ihmeelliseen maailmaan..tässä hieman muistiinpanojani.
Muksut All-In-One

Kestoilun etuja
  • Säästät luontoa
  • Säästät rahaa
  • Vältyt kertakäyttövaippojen kemikaaleilta
  • Vältyt kantamasta vaippoja kaupasta kotiin ja kotoa roskiin
  • Kivoja kuoseja jokaiseen makuun
Kun aloittaa kestoilun ei kannata ostaa suuria määriä samoja vaippoja kerralla, vasta kokeilemalla tietää mikä merkki ja malli sopii oman vauvan takamukselle. Yhden koon vaipat eivät ilmeisesti ole vastasyntyneelle ihan parhaimpia. Suositeltuja vaihtoehtoja tuntuvat olevan harsot tai joustofroteinen  "röyhelöllinen"(reisikuminauha muodostaa reunaan röyhelön) sisävaippa + villahousut tai S koon kuorivaippa. Harsosta saa taiteltua erityisesti pienelle vastasyntyneelle sopivia versioita. Harson voi taitella ensin pienemmäksi taittamalla kaikki kulmat sisään keskelle, kuin kirjekuoressa, jolloin siitä saa pienemmän paketin. Kuten tässä youtube-videossa on taiteltu vastasyntyneelle sopiva minileija. Ei näytä vaikealta!



Maitokakan saa napattua taittelemalla harsoon "kakkakourun". Taittele ensin origamitaitos tällä ohjeella ja pue se vauvalle tämän ohjeen kanssa. Helppoa kuin heinän teko. Maitokakan saa pestyä harsoista liottamalla niitä sappisaippuavedessä. Harson ja takapuolen välissä voi myös käyttää riisipaperia jonka voi käytön jälkeen heittää pois tai pestä (kestää 2-5 pesua) tai kuivaliinaa. Kuivaliinaksi sopivia kankaita ovat coolmax, fleece ja kuivaliinaneulos. Fleecestä voi helposti itse leikellä sopivia paloja sillä sen reunat eivät purkaannu. Harso + villahousut on kunnon perinteinen vaihtoehto.

"Haiseehan se jaska..vaikka Pradaan kietois"
-Äitini toteamus keskustellessa likavaipoista pyykkikorissa vs. roskiksessa

Villahousut ja harso vastasyntyneelle
Villavaippahousut epäilyttivät minua eniten..Eivätkö ne ole kamalan paksut ja kuumat? Joka paikassa kuitenkin kehutaan villan mukavuutta. Se hengittää, on antibakteriinen, kaipaa pesua harvoin, on vedenpitävä, talvella lämmin ja kesällä viileä, imee kosteutta mutta tuntuu kuivalta..Villahousuja käytetään sisävaippojen tai harsojen päällä. Voi käyttää myös lisävarmistuksena kertakäyttövaippojen päällä.

Villavaippahousu
+luonnollinen
+antibakteerinen
+hengittävä
+tuuletus käytön jälkeen, pesu n. kahden viikon välein
-käsinpesu ja lanoliinitus
Alle harsotaitos tai sisävaippa

Harsotaitoksia

Harsot
+edullisia, monikäyttöisiä
+useita taittelumahdollisuuksia
+kuivuu nopeasti
-paksu, imuteho paksuuteen nähden huono
-himan työläämpi 
Harson päälle villahousut tai kuorivaippa

Sisävaippa, sisätäyttövaippa
+edullinen hinta
+sopii hyvin vastasyntyneelle
päälle tarvitaan kuori tai villahousut

Kuorivaippa
+ei tarvitse pestä joka käytön jälkeen
+sisään voi laittaa sisävaipan, harson tai taittoimun

Sisävaippa ja kuori
PUL-taskuvaipat
+ohuempi
+erilaisilla imuilla muunneltavissa
+helppo täyttää valmiiksi monen päivän vaipat kerralla
+sisältää usein vuotosuojan maitokakalle
-PUL-kangas ei hengitä, voi hiostaa

AIO eli all in one vaipat
+kaikki tarvittava samassa paketissa
+helppo käyttää
-osassa AIO-vaippoja ei mahdollisuutta lisäimuille
-kuivuu hitaasti
-kallis hinta
-huono yövaippana, ei imua vaipan sivuilla

Yhden koon Pilvi taskuvaippa                                     Yhden koon TotsBots taskuvaippa
Kuivaliina
Lisää vaipan mukavuutta, tuntuu kuivalta ja mukavalta ihoa vasteen. Kannattaa jättää pois siinä vaiheessa kun alkaa opetella kuivaksi (märkä vaippa tuntuu epämiellyttävältä joten lapsi oppii välttämään housujen kastelua). Jos lapsi on kovin liikkuvainen eikä liina pysy paikallaan voi esim. fleecestä helposti ommella vaipan alle laitettavat "alushousut" lisäämään mukavuutta yövaippaan.

Imuja on miljoona erilaista. Eri mallisia ja eri materiaaleista. Uudet imut saavuttuavat parhaan imutehonsa vasta n. kymmenennen pesukerran jälkeen. Tästä syystä olen heittänyt uudet imut mukaan pesukoneeseen aina kun mahdollista. Pesuaineen tulee ola zeoliititon, sisältää enintään 5% saippuaa eikä ollenkaan valkaisuainetta, eikä huuhteluainetta saa käyttää. Olenkin korvannut huuhteluaineen etikalla aina kun heitän imut mukaan. Kaikkiin muihin paitsi taskuttomiin AIO-vaippohin voi laittaa lisäimuja mielensä mukaan ja opetella mikä on omalle vauvalle paras vaihtoehto mihinkin tilanteeseen. Imut kannattaa laittaa siten että lähimpänä takapuolta on nopeasti imevä kangas kuten flanelli, frotee, harso tai mikrokuitu (huom. ei mikrokuitua ihoa vasten) ja seuraavana kerroksena hitaammin mutta enemmän imevä kangas kuten bambu, hamppu, turve, pellava tai villa. Imuksi voi hätätilanteessa taitella vaikka vanhan t-paidan!
Taittoimuja ja lisäimuja
En itse edes uneksi täyskestoilusta vaan asetan näin alkuun tavoitteeksi kesto päivässä, alkaen siitä kun olen toipunut synnytyksestä. Kestoillahan voi juuri niin paljon kuin haluaa. Yleisin tapa näyttäisi olevan kotona päivällä kestoilu, kodin ulkopuolella ja yöllä kertikset. Hoitolaukussa voi kuitenkin pitää PUL-kankaasta tehtyä likavaippapussia jolloin vaipanvaihto kauppareissullakaan ei ole ongelma. Myös yökestoilu voi onnistua pienen opettelun ja kokeilun jälkeen.  

"Yökestoilusta ei kannata ottaa paineita. Mutta hyvä nyrkkisääntö ollut meillä, että se imumäärä, mikä toimii päiväkäytössä 3-4h vaihtovälillä täytyy kertoa kolmella. Itse suosin bambu- ja hamppuimuja öisin. Esim päällimmäiseksi sisätäyttöön nopeasti imevää mikrokuitua tai mamidean miniharso (nappaa pissan nopeasti), keskelle bambua tai bambuhamppua ja pohjalle hamppu tai turveimu. Päikkäreille riittänyt esim harso ja bambuimu vaippaan ja voinut käyttää millaista vaippaa tahansa, myös taskuja. Ekat viikot joutuu usein öisinkin vaihtelemaan kakkavaippoja, niin silloin ei ole tarvinnut kolminkertaistaa yöimujen määriä." 
-kestoilupro yökestoilusta

Olen kerännyt erilaisia vaippoja ja tarvikkeita käytettynä halvalla ja hankin sitten lisää kun näen mikä meillä toimii vai toimiiko mikään. Lisätietoa kestojen ihmeellisestä maailmasta löytyy hyvin VaippaWikistä ja Kestoillaan-blogista.

Kestoillaanko teillä?




maanantai 15. elokuuta 2016

Vaunuostoksilla saksalainen jyrää

Ehdottomasti vaikein ja eniten unettomia öitä ja peiton alla googlettelua on minulle aiheuttanut yhdistelmävaunujen valinta. Vaihtoehtoja on ihan liikaa ja nettikeskusteluissa miljoona eri mielipidettä samoista vaunuista/ominaisuuksista. Aikani nettikauppoja selattuani ja epätoivon hiipiessä mieliimme päätimme lähteä tekemään kenttätutkimusta lastentarvikeliikkeisiin (vaikka suunnitelma olikin ostaa käytetyt ja tunsin syyllisyyttä myyjien tuhlatessa aikaansa minuun.) Vaunukeikka oli antoisa ja selkeytti ajatusta siitä mitä ominaisuuksia yhdistelmiini haluan:
  • Kääntyvät etupyörät jotka saa lukittua (vaikka näiden vastustajia on netti pullollaan)
  • Lisävarusteena talvirenkaat (ha! Tällä ratkaisemme loskaongelman)
  • Heittoaisa (jotta huonon maaston/lumisateen yllättäessä voin kääntää takarenkaat eturenkaiksi)
  • Kova vaunukoppa (haluan käyttää tätä matkasänkynä ja se tuntuu pehmeää koppaa turvallisemmalta vaihtoehdolta talvivauvalle)
  • Adapteri turvakaukalolle
Tässä vaiheessa homma muuttuukin vaikeaksi, näillä ominaisuuksilla löytyy vain muutama vaihtoehto. Vielä kun lisätään vaatimukseni ulkonäöstä: ei kokomustaa eikä liian modernia, tulee tavoitteestani ostaa vaunut käytettynä lähes mahdoton ja alkuperäinen budjettini täytyy kolminkertaistaa, alle 900:n on turha kuvitella pääsevänsä, Tähän mennessä löytämiäni vaihtoehtoja:

Gesslein F6

Näistä vaunuista löytyy kaikki toivomani varusteet ja runsas valikoima kuoseja. BabyStylessa hinnaksi muodostui adapterin ja kovan kopan kanssa 1 142,60e. Netistä en löytänyt näistä huonoja kokemuksia, ainoastaan tavarakorin pienuutta harmiteltiin.

Teutonia Mistral S
Toiset saksalaiset vaunut samoilla ominaisuuksilla. Näihinkin saa tarvittaessa kiinteät talvirenkaat. Hinta pinkorblue nettikaupassa 1 050,00e. Värivaihtoehtoja löytyy ulkomaisista nettikaupoista ja varmaan myös Vauvatalo Johannasta. Näistäkään en pahaa sanaa löytänyt.

Hartan Xperia 

Ja tadaa, lisää saksalaista. Hartaneita en käynyt liikkeessä työntelemässä mutta näistäkin löytyy heittoaisa ja kääntyvät lukittavat etupyörät. Hinta Ozbabyssa 998,00e. Löysin risuja vain mukana tulevasta sadesuojasta mutta sehän on helppo korvata.

Hassuahan tässä on se että jotta näitä pääsisi kaikkia testaamaan käytännössä joutuu ainakin Tampereella käymään kolmessa eri liikkeessä: Baby Stylessä Gessleinit, Vauvatalo Johannassa Teutoniat ja Muksutallissa Hartanit. Kokeilematta en ostaisi minkäänlaisia vaunuja. 

Olen pohtinut myös uusien vaunujen suoraan Saksasta tilaamista, sillä säästäisi n.200 euroa, ehkä enemmänkin. Minun tuurillani vaunut kuitenkin olisivat vialliset ja joutuisin lähettämään ne takaisin ja siitä tulisi vielä suuri ongelma. 

Mitä ominaisuuksia vaunuissa pitäisi mielestäsi olla? 

maanantai 8. elokuuta 2016

Listerioosi- ja toksoplasmoosiriski raskausaikana

Monen ensimmäisiä reaktioita plussatestin jälkeen, ensijärkytyksestä selvittyään, on selvittää raskausajan ruokarajoitukset. Osa on tietenkin tehnyt tämän jo yritysaikana mutta osalle listan pituus tulee järkytyksenä. Mitä, en saa syödä sushia? Selviänkö ilman salmiakkia? Rajoituksista osa on enemmän ja osa vähemmän perusteltuja, eivätkä ne ole mitään ehdottomia kieltoja. Kerta-annoksesta mitään "kiellettyä" tuskin koituu ongelmia, ellet satu olemaan niin epäonninen että se sisältää listerian tai toksoplasman. Olen kaivellut internetin syövereistä tietoa siitä kuinka suuri tämä riski todellisuudessa on ja lisännyt mukaan maallikon mielipiteeni.

Listerioosiriskin sisältävät tuotteet: raaka kala ja liha, pastöroimattomasta maidosta valmistetut juustot, raa'at kasvikset
Eviran mukaan listeriabakteerin aiheuttamaan listerioosiin sairastuu vuosittain 20-60 henkilöä, suurin osa yli 70-vuotiaita. Kuolleisuus on jopa 20–40 %. En tiedä perustuuko tämä luku todettuihin tapauksiin vai arvioon, listeria voi nimittäin terveellä aikuisella olla täysin oireeton. Ei kuitenkaan kuulosta kovin suurelta riskiltä maassa jossa syödään runsaasti raakaa kalaa. "Raskaana olevilla listerioosi ilmenee kuumetautina, joka muistuttaa tavanomaista influenssaa (kuume, päänsärky, lihaskivut) ja joka voi johtaa keskenmenoon tai ennenaikaiseen synnytykseen (evira)." Raskaudenaikaisia tapauksia todetaan Suomessa vuosittain vain muutama ja sitä hoidetaan antibiooteilla. Listerioosiin sairastuminen raskausaikana on siis oikeasti vakava juttu, mutta mielestäni riski tämän tapahtumiseksi melko pieni ainakin sen aiheuttamaan hysteriaan, stressiin ja pelkoon nähden. Jos siis tulit syöneeksi salaattipöydästä fetaa tai mozzarellaa niin on kyllä mahdollista, mutta hyvin epätodennäköistä että sait listeriatartunnan.
Porkkana kasvaa maan alla ja sisältää sekä listeria- että toksoplasmariskin. Porkkanat kannattaa pestä, kuoria ja pestä uudelleen jos ne meinaa syödä raakana.
Nettikeskusteluja luettuani olen huomannut että pahimmillaan listeriahysteria aiheuttaa sen ettei nainen uskalla syödä enää mitään kasviksia raakana. Tämä estää mm. salaattien syömisen ja vaikeuttaa elämää kohtuuttoman paljon. On toki niitäkin jotka jatkavat graavilohesta ja pehmeistä juustoista nauttimista välittämättä varoituksista. Itse olen säilyttänyt mielenterveyteni pysymällä keskipolulla. Pysyn erossa suurimmasta riskistä: tuotteista joista löydetään vuosittain listeriaa, eli raa'asta kalasta (ja lihasta). Pehmeistä juustoista olen syönyt fetaa ja tuorejuustoa kun pakkaus on vasta avattu ja tuore, en pitkään jääkaapissa säilyteltyjä. Muita juustoja kuumennettuna kuplivan kuumaksi. Juurekset pesen, kuorin ja pesen uudelleen. Muille kasviksille riittää pesu. Ulkomaiset pakastekasvikset, -marjat ja valmisruuat kuumennettuna. Noudattaisinpa sääntöjä kuinka tarkkaan syyttäisin kuitenkin itseäni jos onnistuisin saamaan tartunnan. Listerioosin riski on kuitenkin pienempi kuin sen pelkäämisen aiheuttaman stressin tuomat haitat. Minun mielestäni.

Toksoplasmariski: kissankakka, raaka liha ja kananmunat, pastöroimaton maito, vihannekset ja hedelmät
Toksoplasma gondii on alkueläinloinen, jonka pääisäntä on kissa. Kissan ulosteiden kautta loinen leviää maaperään ja sitä kautta kasveihin ja niitä syöviin eläimiin. Ja näitä eläimiä syöviin ihmisiin. Suomalaisista n. 20% on saanut tartunnan aikuisikään mennessä, useimmat jo kohdussa. Suurin osa ihmisistä ei koskaan saa tietää kantavansa loista sillä tartunta on usein oireeton. Raskauden aikana saatu tartunta voi siirtyä sikiöön ja saattaa aiheuttaa raskauden vaiheesta riippuen sikiön kuoleman, sikiövaurioita, ennenaikaisen synnytyksen tai syntymän jälkeen puhkeavan toksoplasmoosin joka pahimmillaan johtaa aivonkalvontulehdukseen ja lapsen menehtymiseen.  Tämäkin on siis vakavasti otettava uhka.

Odottavien äitien tartuntojen määrät vaihtelevat hieman lähteiden mukaan. Ensinnäkin joka viides synnyttäjä on jo ennestään kantaja eikä siis voi saada tartuntaa uudelleen. He voivat huokaista helpotuksesta. Raskauden aikana toksoplasmoosin sairastaan Suomessa noin 100-130 naista vuodessa. Se kuinka suurella todennäköisyydellä tartunta siirtyy sikiöön ja aiheuttaako se pysyviä haittoja riippuu siitä kuinka pitkällä raskaus on. Duodecimin mukaiset riskiluvut:
Mitä pidemmällä raskaus on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä sikiö saa tartunnan, mutta samaan aikaan todennäköisyys pysyvästä haitasta pienenee. Synnynnäistä toksoplasmoosia sairastavia lapsia syntyy Suomessa 20-60 vuodessa. Riski siihen että saisit tartunnan raskauden aikana, se siirtyisi sikiöön ja aiheuttaisi suurta haittaa, on siis melko pieni.

Varotoimet riskin minimoimiseksi ovat yksinkertaiset. Noudata hyvää hygieniaa, vältä raakaa lihaa ja kanamunia ja pastöroimatonta maitoa, pese tai kuori vihannekset ja hedelmät (periaatteessa vain mullan kanssa kosketuksissa olleet voivat olla saastuneita), käytä kumihanskoja/pese kädet huolellisesti kissanhiekan ja puutarhamullan käsittelyn tai lasten kanssa hiekkalaatikolla oleskelun jälkeen.
Et saa kissaltasi toksoplasmaa.
Amerikassa ihmiset ovat hysterian riivaamana hankkiutuneet eroon kissoistaan plussan pärähdettyä tikkuun. Tähän ei todellakaan ole tarvetta. Purkkiruokaa syövän sisäkissan riski saada toksoplasmoosi on luultavasti pienempi kuin ihmisen. Kissat saavat tartunnan useimmiten pentuiässä, hiirimetsällä tai omistajan kisulleen syöttämästä raa'asta lihasta. "Jokelaisen tutkimuksen mukaan 48,4 prosentilla tutkituista 490 suomalaisesta kissasta todettiin vasta-aineita toksoplasmaloista vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ne ovat jossain vaiheessa elämäänsä saaneet tartunnan ja todennäköisesti levittäneet ulostaessaan loisen ookystamuotoja ympäristöönsä. Tämä vaihe kestää 1-3 viikkoa. Tartunnan jälkeen kissalle muodostuu immuniteetti, eikä se eritä näitä ookystia enää uudelleen elämänsä aikana (kissaliitto, P.Jokelaisen toksoplasmatutkimuksesta)." Jos kissasi ulkoilee vapaasti, se on luultavasti jo saanut tartunnan ja ohittanut vaiheen jossa voisi levittää tautia. Jos kissasi ulkoilee vain valjaissa tai ei ollenkaan, etkä syötä sille raakaa lihaa, se tuskin tulee saamaan tartuntaa. Jos kissa kuitenkin sattuisi saamaan tartunnan sinun raskausaikanasi, eikä sinulla ole tapana napostella kissan hiekkalaatikosta ja osaat pestä kätesi hiekkalaatikon siivoamisen jälkeen, et tule saamaan tartuntaa kissalta. Jos asia näistä faktoista huolimatta huolettaa, voit pyytää neuvolaa testaamaan itsesi ja eläinlääkäriä testaamaan kissasi. Itse asuin 15 vuotta vapaasti ulkoilevan ja hurjan metsästäjäkisun kanssa, jolla varmasti oli tartunta ja olen ollut runsaasti tekemisissä kodittomien kissojen kanssa sekä Suomessa että ulkomailla, mutta minun verestäni ei löytynyt vasta-aineita.

Kissoja ei siis tarvitse pelätä. Ruuanlaitossa ja puutarhanhoidossa kannattaa kiinnittää huomiota hygieniaan. Ei syytä hysteriaan.





Lähteet:
www.evira.fi
www.hus.fi
www.terveyskirjasto.fi
www.kissaliitto.fi
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/40261

perjantai 5. elokuuta 2016

Isyyspakkaus

Ihastuin heti ideaan isyyspakkauksesta. Se on mielestäni mainio tapa ottaa kumppani huomioon kun raskausaikana tulee oltua niin oman päänsä sisällä. Pakkauksenhan voi tehdä muullekin kumppanille kuin vauvan isälle. Miten olisi vaihtoehtoinen äitiyspakkaus jollain hauskalla teemalla? Tai jos läheisin tukijasi onkin vaikka vauvan tuleva mummi tai kummi. Pakkauksia kaikille!

Meidän isyyspakkaus. mm. miehen lapsuuden suosikki Viidakkokirja-yöhaalareita, sorminuket tarinan kerrontaan, tarvikkeita autoon ja kylpyhetkiin. Pyykkipoika nenään!
Tässäpä ideoita siitä mitä pakkaukseen voisi laittaa:
  • Söpö body ja haalari
  • Kylpytuotteita: shampoo, pesulappu, kylpylelu, pyyhe
  • Lahjan saajalle suunnattu lelu, esim. tarinankertojalle sorminuket
  • Autoilevalle istuinsuojus, Baby on Board-kyltti takaikkunaan, kaukalopussi, aurinkosuoja ikkunaan
  • Tutti, tuttipullo
  • Vaippoja hauskalla kuosilla, esim.jalkapallo tai muumi
  • Energiajuomaa, siripiriä, herkkuja
  • Harsoja kivalla kuosilla
  • Iltasatukirja, tuutulaulu-cd
  • Vauvakirja
  • Korvatulpat, hengityssuoja (tai pyykkipoika), suojakäsineet, pesulappuja
  • Milestone Baby Cards-kortit (ehdoton suosikkini!) Näitä saa myös suomeksi esim BabyStyleltä
  • Kahvikuppi tai t-paita esim "maailman paras sejase"
  • Enemmän tai vähemmän totinen opas vauvanhoitoon
Kannattaa miettiä mistä lahjan saaja tykkää, voisiko hänen ammattinsa tai harrastuksensa saada jotenkin pakettiin mukaan esim. muusikolle lastenlaulukirja, eläinlääkärille nallehaalari, Star Wars fanille Stormpooper-body. Mikä olisi lahjan saajan ja vauvan erityistä laatuaikaa, kylpeminen, iltapuuhat, pulloruokinta? Hanki siihen liittyviä tarvikkeita. Pakkauksen voi pakata kivaan laatikkoon äitiyspakkauksen tapaan tai vaikka vauvan ammeeseen, lelulaatikkoon, vaippakassiin..Mielikuvitusta ja huumoria peliin!

Millaisia pakkauksia olette koonneet? :)

Näköjään joku on jo keksinyt myydä isyyspakkauksia, itse koottu kyllä hakkaa tuon mennen tullen :) 

Tarpeellisimmat vauvatarvikkeet

Mitä vauvalle OIKEASTI tarvitaan? Tätä olen kysellyt tutuilta ja googlettanut googlettamasta päästyäni. Jokaisella on tähän oma mielipiteensä, mikä on ihan ymmärrettävää, ovathan jokaiset vanhemmat ja jokainen vauva erilaisia. Eniten mielipiteet tuntuvat eriävän yllättäen pinnasängyn, hoitopöydän ja sitterin osalta. Olen tullut siihen tulokseen että minun vauvani tarvitsee ainakin nämä:
(Kursivoituna äitiyspakkauksesta löytyvät tuotteet)

  • Yhdistelmävaunut
  • Pinnasänky (+patja, peitto, parit lakanat, patjansuojus ja reunapehmuste)
  • Turvakaukalo (+kaukalopussi)
  • Hoitoalusta (tämä tulee meillä pesukoneen päälle)
  • Kylpyamme (tai iso pesuvati) 
  • Kylpylämpömittari
  • Vauvaöljy/saippua
  • Sinkkivoide
  • Perusvoide
  • Vanupuikkoja
  • Pyyhe
  • Vaatteeet 50-62cm (+hajustamaton pyykinpesuaine)
  • Harsoja
  • Tuttipullo ja korvike (varmuuden vuoksi)
  • Kuumemittari
  • Vaippoja
  • Kynsisakset
  • Liivinsuojia
Näillä olettaisin vauvan pärjäävän. Lisäksi olen sitte hankkinut kaikenlaista tarpeelliseksi uskomaani joita ilmankin varmaan pärjäisi

  • Hoitolaukku
  • Imetystyyny
  • Rintapumppu
  • Maidonkerääjä
  • Imetyspaita
  • Kantoreppu ja kantoliina
  • Babynest
  • Talkki
  • Puhdistuspyyhkeet
  • Leikkimatto
  • Sitteri
  • Kuolahuiveja
  • Nenäfrida nenäimuri
  • Kylpytuki
  • Viltti
  • Hoitopöydän roskis ja korit
  • Pyykkikori kakkapyykille
Muutakin on toki kertynyt, mm. leluja, tuttipullonlämmitin ja ihan liikaa vaatteita. Lähes kaiken olen ostanut kirppareilta, tori.fi;stä tai fb-kirppisryhmistä. Kuumemittariksi olen valinnut mittarin (Fora IR10) joka mittaa otsalta tai korvasta ja myös kylpyveden ja maidon lämmön. En lähde arvioimaan paljonko vaatteita oikeasti tarvitaan, mutta pelkillä äitiyspakkauksen vaatteilla ei varmasti pärjää. Tulen päivittämään listani ja nauramaan omalle naiiviudelleni sitten kun vauva on saapunut. Mitä listaltani mielestäsi puuttuu tai onko siellä liikaa turhaa?


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Missä vauva nukkuu?

Vauvansängystä tulee ensimmäisenä mieleen perinteinen pinnasänky. Nykyään löytyy kuitenkin runsaasti vaihtoehtoja ja mielipiteitä siitä missä vauvan on hyvä nukkua. Toisille pinnasänky on täysin turha koska päädytään perhepetiin. Toisilta löytyy kehto, pinnis, babynest, matkasänky..ja kaikki tulleet tarpeeseen. Sitten on vielä mooseskorit, riippuvat viritelmät ja kaikenlaista. Ja tietenkin se äitiyspakkauksen vuodelaatikko ja siihen vielä reunapehmusteet.

kuva Kela/Nana Uitto
Itse olen tullut siihen tulokseen että meille tulee pinnasänky ja babynest. Olemme sen verran levottomia nukkujia että perhepeti tuntuu pelottavalta ajatukselta. Olen kerran saanut nukkuvan miehen kyynärpäästä silmääni (yritäppä selittää näin saatua mustaa silmää työpaikalla..). Makuuhuone on niin pieni ettei sinne mitään "sivuvaunu"systeemiä mahdu. Mies kuorsaa ja valvottaa minua ja varmasti vauvaakin. Mietin myös miehen jaksamista, hän käy pitkää päivää töissä, minä taas olen vauvan kanssa kotona ja tottunut huonoihin yöuniin. Joten ratkaisu jonka uskon toimivan meillä: pinnasänky olohuoneessa (asumme kaksiossa) ja babynest jota voidaan siirrellä tilanteen mukaan: yöllä pinnasängyssä (ja minä joko sängyssä tai sohvalla), miehen lähdettyä töihin voidaan siirtyä molemmat nukkumaan sänkyyn ja päikkäreitä voi sitten ottaa sängyssä, pinniksessä, vaunuissa tai sohvalla. Kuvittelen että kun vauva tottuu nukkumaan babynestissä hän ei niin välitä siitä missä nukkuu. Matkoilla ajattelin käyttää vaunukoppaa ja nestiä.

Mikä on babynest/vauvapesä ja mistä niitä saa?

Ruotsalaisen BelisaBrandin ihana pesä
Kuva kertoo tuhat sanaa. Pesä suojaa pientä tuhisijaa ja siellä on mukavampi nukkua kuin suuressa pinnasängyssä. Kauniita käsintehtyjä nestejä löytyy mm. torista ja etsystä. Pesä on myös helppo tehdä itse ja ohjeita löytyy suomeksikin. Tästä Unelmallisen selkeisiin kuvallisiin ohjeisiin. Täältä löytyy jopa tulostettava kaava, Saa näitä toki lastentarvikeliikkeistäkin, mielestäni kuitenkin pienten ompelimoiden tekemät ovat kauniimpia ja voit esittää toiveita kankaista ja koristeluista, jokaiselle löytyy varmasti mieleinen.

Pinnasängyksi olen päättänyt metsästää käytettynä jonkun niistä ikean malleista joissa pohjan korkeutta voi säätää ja toisen laidan saa kokonaan pois, näinhän sänky menee pienokaisella pidempään.

Tälläisiä pohdintoja vauvansängyistä. Kaikkeahan saa suunnitella, saa nähdä miten homma käytännössä sujuu. Missä teillä nukutaan?

Tästä  vielä Samu Tuomisen informatiiviseen juttuun sänkyvaihtoehdoista.